Tenori Pauli Rautama vie kuoronjohtaja Anna Arolan tanssiin

Tenori Pauli Rautama laskeutuu portaat alas ja hakee kuoronjohtaja Anna Arolan valssiin. Pari pyörähtelee flyygelin soidessa taustalla. Käynnissä on yksi Kanerva-kuoron perinne: Hyvää yötä -valssin välisoiton aikana on kautta aikojen nähty ainakin yksi tanssipari. Katsomossa on kosteita silmiä.

Ennen hivelevän haikeaa valssia on jo kuultu paljon laulantaa, sillä meneillään on tamperelaisen Kanerva-kuoron syyslaulajaiset Tyllin salissa Tampereella sunnuntaina 4.11.2018. Ulkona on kosteanviileää ja hieman harmaata, on marraskuu. Ja juuri marraskuun vuoksi Kanerva-kuoron johtaja Arola on valinnut syyslaulajaisten teemaksi rakkauden ja konsertin nimeksi Vierellein jää. Juuri silloin kun ulkona on loskaa, on antoisaa johdattaa kuulijat hetkeksi muihin tunnelmiin.

”Rakastelen ketä minä tahron / ja ämmät ei voi estää”, jyräyttävät bassot ja tenorit konsertin alkupuolella. Pianisti Juhana Mattila säestää kohtausta flyygelillä mestarillisin ottein. Ari Hynysen sovittamassa kansanlaulusikermässä Eikä sitä sanaa sanoa saisi kuullaan kansanlaulujen näkemyksiä rakkaudesta: on sekä mehevää uhoa että varsin maanläheisiä vaatimuksia. Kyllähän sitä kosija kelpuutetaan, kunhan tällä on liinakkovarsa tai kivinen talo kuten papalla. Flikkain polska puolestaan kertoo, kuinka nuorta naista kyllä vietäisiin tanssimaan, jos vain hakijat tietäisivät, että hänellä on lehmä.

Konsertin alkuun Kanerva-kuoro tarjoaakin monenlaista kansanlaulua ja suomalaista musiikkia huumorilla höystettynä. Yhdeksi yleisön suosikiksi nousee tamperelaisen Juhana Mattilan Kanerva-kuorolle säveltämä ja 2017 kantaesitetty Lemmen loimus -rilokia, joka käsittelee leveällä pohjalaismurteella rakastamisen vaikeutta ja vähän ihanuuttakin.

Laulut on valittu teemaan liittyen ja niillä on oma taustansa ja tarinansakin. Ennen kunkin kappaleen esitystä kuoronjohtaja Anna Arola valottaa sen syntyhistoriaa, tietoa tekijöistä tai yhteyttä kuoron omaan historiaan. Mukaan mahtuu niin pikku anekdootteja kuin tiukkaa faktaakin.

Kuorolaisia Vierellein jää -konsertin jälkeen 4.11.2018

Väliajan jälkeen tunnelma muuttuu ja siirrytään haikeampiin säveliin. Nino Rotan Puhu hiljaa rakkaudesta elokuvasta Kummisetä esitetään tuplakvartetin voimin. Siinä rakkaus saa aivan toisen käsittelyn kuin suomalaisissa kansanlauluissa. Rakkaudesta ei lähdetä uhoamaan, vaan siitä puhutaan kuiskaten, kuin omaa onnea varjellen.

Toinen elokuvasävelmä on Hyvää yötä elokuvasta Sumujen silta. Hillittyä kaihoa huokuu myös vanha israelilainen laulu Kutsuen kaihoten soi balalaikka, jota säestää Reino Kivimäki domralla, balalaikan sukulaissoittimella. Rakkaus on kaunis muistoissakin: ”Vain päivänsäteen kulta jäi käteen / Vuodet on vieneet, minkä ne toi”.

Samalla laulajaisissa muistetaan myös tuotteliasta ja koko kansan rakastamaa Junnu Vainiota, joka olisi täyttänyt tänä vuonna 80 vuotta. Kuoro esittää Kotkan Meripäivillä lauluntekijän suosituimmaksi kappaleeksi valitun Kotkan poikii ilman siipii, ja yhteislauluina lauletaan Vainion ikisuosikki Vanhoja poikia viiksekkäitä sekä hänen sanoittamansa Sä kuulut päivään jokaiseen.

Konsertin päättävät kaksi yötunnelmaa, Juhana Mattilan flyygelillä esittämä oma sävellyksensä Nocturne sekä kuoron esittämä Evert Tauben Nocturne. Viimeisen kappaleen kertoja saa jäädä oman rakkaansa lohdulliseen kainaloon: Oot vieressäin / murheet heittää voit, rakkain, / käy uneen rauhalliseen.

Konsertin jälkeen yleisö poistuu hämärtyvään marraskuun alkuiltaan. Ehkä joku vielä ottaa pari hitaan valssin askelta…