Puistokonsertit laulettiin sateessa ja paisteessa

Kanerva-kuoro osallistui tänä vuonna Puistokonsertti-sarjaan kahdella konsertilla. 30.5. konsertoimme Tallipihalla leppeässä auringonpaisteessa iloiselle yleisölle. Tallipiha on aina yhtä mukava paikka esiintyä; siellä on ihan oma idyllinsä eikä murjottavia naamoja ole koskaan.

6.6. Nekalan siirtolapuutarhalla oli yhtä iloista mutta astetta sinnikäämpää yleisöä. Siellä nimittäin jouduimme sateen kouriin. Yleisön edustajat eivät sateesta välittäneet, mutta lainasivat kyllä sateenvarjoa sähköpianon suojaksi, jotta konsertti saatiin jatkumaan.

Nekalalla on kuorollemme erityinen merkitys, sillä siellä on lausuttu kuoron syntysanat.

Rauhanlaulut ja vuoden 1918 kirjeet koskettivat

”Tärkeintä mitä sodasta voi oppia, on rauha”, kirjoittaa Kanerva-kuoron johtaja Anna Arola Rauhanlaulut-konsertin käsiohjelmassa.

Vuoden 2018 kevätkonsertissaan 6.5.2018 Kanerva-kuoro halusi jollain tavalla ottaa huomioon sadan vuoden takaisen sisällissodan. Asiasta keskusteltiin monin tavoin. Lopulta päädyimme korostamaan rauhaa sen sijaan, että mietittäisiin, kuka on ollut punainen ja kuka valkoinen.

Konserttiin valikoitui monimuotoinen kattaus sotaa ja rauhaa käsitteleviä kappaleita. Kappaleet olivat syntyneet eri puolilla maailmaa, eri aikoina ja erilaisissa olosuhteissa. Rauhantoive kuitenkin yhdisti kaikkia kappaleita.

Kanerva-kuoro Rauhanlaulut-konsertissa

Kanerva-kuoro Rauhanlaulut-konsertissa. Kuva: Johanna Vehkanen

Konsertista muodostui tarkasti harkittu kokonaisuus, jossa kuljettiin sodan melskeen ja kotirintamalle jääneiden ikävän kautta rauhan ylistykseen. Kappaleiden lomassa kuultiin näyttelijä Sanna Majanlahden lukemana nuoren pariskunnan toisilleen kirjoittamia aikalaiskirjeitä vuodelta 1918.

Sanna Majanlahti Kanerva-kuoron konsertissa

Sanna Majanlahti lukee aikalaiskirjeitä vuodelta 1918 Kanerva-kuoron konsertissa. Kuva: Johanna Vehkanen

Rauhanlaulut-konsertin tunnelma oli vahva. Poikkeuksellisesti kuoronjohtaja ei juontanut konserttia vaan kirjeet rytmittivät kappaleiden välejä.

Suuret kiitokset yleisölle!

Kevätkonsertissa teemana Rauhanlaulut

Kanerva-kuoron Rauhanlaulut-konsertissa uppoudutaan sodan ja rauhan teemoihin. Kappaleet johdattavat kuulijat rintamalle lähteneiden ja kotiin jääneiden tunnelmiin. Tuska ja kaipuu ovat läsnä, mutta tie kulkee kohti rauhaa.

Konsertissa kuulemme lisäksi aitoja rakastavaisten Elvin ja Akun kirjeitä vuodelta 1918 näyttelijä Sanna Majanlahden lukemina.

Kanerva-kuoroa johtaa Anna Arola
Mukana:
Sanna Majanlahti
Juhana Mattila, piano
Katri Laakso, klarinetti

Aika: sunnuntai 6.5.2018 klo 14.00
Paikka: Tyllin sali, Hallituskatu 30, Aleksanterin kirkkopuiston laidalla. Käynti puiston puolelta paitsi esteetön käynti Hallituskadun puolelta. Hallituskadun puolelta ajo pihaan, jossa paikoitusta.
Väliajalla kahvio

Liput 15 € ovelta; Facebookista viestillä tai kommentilla (Facebook.com/kanervakuoro); Kukkakauppa Tiina Rantala, Sammonkatu 8; Café Tammelakeskus

Muistilista kevät 2018

Tämä kevät on taas täynnä toimintaa. Pieni muistilista tässä:

  • ma 8.1. alkaen harjoitukset maanantaisin klo 17 – 20 Tammelakeskuksessa, Itsenäisyydenkatu 21 B:ssä
  • ke 21.2. klo 13.30 esiintyminen Koukkuniemen juhlasalissa
  • ke 21.3. klo 18.00 Markkinointipalaveri
  • la 24.3. klo 14 – 17 ylimääräiset harjoitukset
  • ma 2.4. ei harjoituksia pääsiäisen vuoksi
  • ma 2.4. klo 15 sopraanojen stemmaharkat
  • ke 4.4. klo 14 tenorien ja bassojen stemmaharkat
  • ke 4.4. klo 18 alttojen stemmaharkat
  • ti 24.4. klo 13.30 – 14.30 esiintyminen Pohjolan palvelukeskuksessa
  • pe 27.4. klo 12.30 – 13.30 esiintyminen Nekalan palvelukeskuksessa
  • ma 30.4. ei harjoituksia vappuaaton vuoksi
  • ke 2.5. klo 18.30 – 21 kenraaliharjoitukset
  • su 6.5. klo 14.00 Kevätkonsertti
  • ma 7.5. luultavasti ei harjoituksia
  • ke 9.5. klo 14.00 esiintyminen Tammelakeskuksessa, mukana Saltatores Tavastenses, historiallisen tanssin ryhmä
  • ma 14.5. harjoittelu vielä auki
  • ma 21.5. harjoittelu vielä auki
  • ma 28.5. harjoitukset normaalisti
  • ke 30.5. klo 17.00 Puistokonsertti Tallipihalla
  • ke 6.6. klo 17.00 Puistokonsertti Nekalan siirtolapuutarhalla

Näiden lisäksi saattaa olla tulossa muita esiintymisiä ja muuta puuhaa, joista ilmoitellaan myöhemmin.

Iloista kevättä!

Kevään kuulumisia

Kevät 2018 on lähtenyt Kanerva-kuorolla mukavasti käyntiin. Joukkoomme on liittynyt kolme uutta kuorolaista. Harjoittelemme kovaa kyytiä kevään konserttia varten. Pyrimme jatkuvasti kehittämään harjoituksia, joten teimme ensi kertaa Annan kuoronjohtajakauden aikana kuorolaisille palautekyselyn harjoituksiin liittyen.

Kanerva-kuoron puheenjohtaja ja johtaja laativat kyselyä kuorolaisille

Kaksi kuorolaista kuuntelevat nauhoitetta kuoron esityksestä

Kevään harjoitukset Tammelakeskuksessa 8.1. alkaen

 

Syksyn 2017 olimme paossa Tammelakeskuksen remonttia. Remontin nyt päätyttyä palaamme takaisin.

Kevään 2018 harjoitukset järjestetään siis maanantaisin klo 17.00 – 20.00 Tammelakeskuksessa (Itsenäisyydenkatu 21 B, käynti sisäpihalta).

Ensimmäiset harjoitukset maanantaina 8.1.2018. Tervetuloa mukaan, uudet ja vanhat!

Pikkujouluista jaloin

Syksyn viimeisissä harjoituksissa 11.12. vietettiin pikkujouluja. Tai siis ensin keskityimme ensimmäisen puoliajan vakavina stemmoihin, kunnes toisella puoliajalla kävimme virvokkeiden ja joululaulujen kimppuun.

Hauskaa joulunodotusta!

Kanerva-kuoron pikkujoulujen herkkupöytä 2017

Kanerva-kuoron pikkujoulutunnelmia 2017

Kanerva-kuoron pikkujoulujen 2017 tunnelmia

Olut Pyynikin paras on…

Pyynikin käsityöläispanimo vietti uusien tilojensa avajaisia ja joulujuhlia 8. ja 9.12.
Kanerva-kuorolla oli ilo ja kunnia esiintyä pienellä kokoonpanolla juhlissa yhtenä ohjelmanumerona Höntän ja Toipparin eli Tampereenkiälisten uutisten, punk-ilmiö Karanteenin ja juontaja Karoliina Blackburnin kanssa.

Panimo on perheyritys, joka tekee työtä sydämellä – ja sen kyllä huomasi. Juhlissa oli paljon väkeä ja erinomainen tunnelma.

Kanerva-kuoro esiintyi juhlassa 11 laulajan voimin ja suomalaisella ohjelmistolla. Suomalaisten rakastamat Täällä Pohjantähden alla ja Nocturne olivat panimon nimenomaisia toiveita. Itse lisäsimme joukkoon myös hilpeän Oman kullan silmät ja uudelleensanoitetun version kappaleesta Kahvin ylistys.

Tällä kertaa lauloimme:
Kaikist’ hyvist’ kun nautitaan
Ylimaallisten juomain
Olut Pyynikin paras on
Sen taidan sanoa suoraan.

Kanerva-kuoro Pyynikin käsityöläispanimolla

Kanerva-kuoron pienryhmä esiintymässä Pyynikin käsityöläispanimon avajaisissa

Laulajat rentoutuvat keikan jälkeen Pyynikin käsityöläispanimolla

Mukavaa myyjäisissä

Tänä vuonna 2017 Kanerva-kuoro osallistui ensimmäistä kertaa Aamulehden perinteisiin joulumyyjäisiin Tampere-talossa. Kuorolaiset olivat ahkeroineet havukransseja, nuottiavainheijastimia ja monenlaisia leivonnaisia. Kauppa kävi mukavasti.

Kiitos kaikille, jotka tuitte kuoroa ostoksilla! Toivottavasti nähdään taas ensi vuonna!

Kanerva-kuoron myytäviä Aamulehden perinteisissä joulumyyjäisissä Tampere-talossa

Kanerva-kuoron myytäviä Aamulehden perinteisissä joulumyyjäisissä Tampere-talossa

Loppusyksyn käänteet

Näin loppusyksyllä Kanerva-kuoro harjoittelee ensi kevään konserttia varten, mutta ohjelmassa on myös muuta jännittävää. Tulossa on vielä kaksi tilauskeikkaa, osallistuminen Aamulehden Perinteisiin joulumyyjäisiin (meidän pisteellä on parhaat ostettavat!), Suomi 100 -juhlavideomme julkaisu sekä kuorolaisten pienimuotoiset pikkujoulut.

Jos haluat päästä nauttimaan rusinat pullasta, voit liittyä joukkoomme myös näin joulun alla!

Iloista Suomen synttäriä ja joulunodotusta!