Erityisesti slaavilainen ja suomalainen musiikki ovat olleet kuorolaisille läheisiä aina kuoron perustamisesta lähtien. Vuosien saatossa ohjelmisto on laajentunut käsittäen mm. elokuvasävelmiä, ikivihreitä ja osia musikaaleista.
Kanerva-kuorolle on sävelletty sen historian aikana monia teoksia. Vuonna 2017 pääsimme taas esittämään suomalaista tilausteosta. Kevään Suomi 100 -konsertissamme kantaesitimme Juhana Mattilan Arto Juurakon runoihin säveltämän Lemmen loimus -rilokian.
Tilaisuuksia
Kuoro järjestää perinteisesti kevätkonsertin, ja pienempiä laulajaisia vuoden kierron mukaan. Esiinnymme tilauksesta erilaisissa juhlatilaisuuksissa, sekä iloisissa että vakavissa. Vuosittain viemme musiikillista iloa myös useamman palvelukeskuksen senioriasiakkaille.