Kanerva-kuoro ja Hilutus kohtasivat Tyllin salin kentällä innostuneen yleisön edessä

kanerva-kuoro-30-10-2016-muokattu

Lyhyesti sanottuna: Kanerva-kuoro konsertoi yhdessä Soitin- ja lauluyhtye Hilutuksen kanssa sunnuntaina 30.10.2016 Tyllin salissa.

Lue tästä koko selostus:

Tulokset 30.10.2016

Kanerva-kuoro ja Hilutus kohtasivat Tyllin salin kentällä innostuneen yleisön edessä

Syyskauden kenties odotetuimmassa ottelussa Tampereen oma Kanerva-kuoro kohtasi toisen paikallisen suosikin, Soitin- ja lauluyhtye Hilutuksen. Jännittävä ottelu päättyi tasapeliin.

Ensimmäisellä puoliajalla Kanerva-kuoro lähti heti pelottomaan avaukseen A. Zetsepinin Näkemiin, kesä! -vedolla. Tässä vaiheessa Hilutus näytti vielä jäävän täysin kuoron varjoon.

Heti seuraavissa osioissa kuitenkin nähtiin, että molemmista joukkueista lähtee kyllä toimintaa, kun sitä tarvitaan. Anna Arola otti välittömästi roolinsa joukkueensa Kanerva-kuoron johtajana Hilutuksen pelatessa hyvin yhteen mutta ilman selkeää johtohahmoa.

Hilutuksen ensimmäinen oma irtiotto oli kohdassa Huopikkaat. Hillitty työskentely kantoi hedelmää ja palkittiin arvostavin suosionosoituksin. Tampereella on perinteisesti ollut erittäin asiantunteva yleisö, joka tunnistaa taitavan pelaamisen joukkueelta kuin joukkueelta.

kanerva-kuoro-30-10-2016-hilutus

Ensimmäisen puoliajan lähestyessä loppuaan oli mahdoton sanoa, kumpi joukkueista tulee lopulta viemään voiton.

Harvinainen käänne nähtiin, kun yleisö yhtäkkiä liittyi peliin. Molemmat joukkueet suorastaan kannustivat yleisöä, kun nämä ryhtyivät vievään maaliin klassista Uralin pihlaja -kuviota.

Väliaika tuntui tulevan varsin pian. Yleisö ja joukkueet kävivät kostuttamassa kurkkujaan mehulla ja ostamassa arpoja.

Väliajan jälkeen yleisö ryhtyi jälleen voimakasääniseen kannustukseen. Erotuomarin musta-valkoraidoissa esiintyneellä harmonikalla oli hädin tuskin mahdollisuuksia kuulua yleisön valtaisan mylvinnän takaa. Asiantuntijamme arvion mukaan yleisön ääntely liittyi yhteislaulun Laivat laulamiseen.

Toisen puoliajan varsinaisen peliosuuden aloitti Mustanmeren valssi, joka osoitti taas kerran Kanerva-kuorojoukkueen täydellisen hitsautumisen yhteen. Heti perään seurasi kuitenkin Arto Jylhän häikäisevä yksilösuoritus hänen polkaistessaan Ajomiehen suoraan maaliin.

Noin ajassa 48’ kahden eri äänialan kvartetti erottautui yhtäkkiä muista. Otteet viittasivat siihen suuntaan, että erottautumista oli treenattu etukäteen. Venäläinen kansanlaulu Tie viimeisteltiin tyylikkäästi. Syöttöpisteet jaetusti kvartetille Inka Helin, Maija Matt, Eija Rantanen ja Riikka Suursalmi-Seppälä.

Joukkueiden yhteishenki kävi ilmi viimeistään kohdassa Dona Dona, jossa kilpailuasetelmasta ei ollut tietoakaan. Hilutus työskenteli vahvasti etukentällä Kanerva-kuoron tukiessa keskikenttätyöskentelyllä vastapeluriaan.

Tiukoilla viime minuuteilla Kanerva-kuoro karisti hetkeksi Hilutuksen kannoiltaan ja seurasi oikeastaan vain Anna Arolan otteita Paimenen syyslaulun ja Nocturnen ajan.

Koko pelissä ei lopulta jaettu yhtäkään rangaistusta. Näin puhdasta peliä nähdään tämän tason kentillä harvoin.

Tasapeli näytti olevan molempia joukkueita tyydyttävä tulos ja yleisö oli saanut nauttia taitavasta pelistä ilman riitasointuja.

 

 

Kanerva-kuoron Syyskonsertti su 30.10.2016

kanerva-kuoro-syyskonsertti-2016-kuva

Tervetuloa Kanerva-kuoron Syyskonserttiin sunnuntaina 30.10.2016 klo 14.30.

Paikkana on Tyllin sali, Hallituskatu 30 (Aleksanterin kirkkopuiston laidalla, myös esteetön pääsy).

Kanerva-kuoron vieraana on Soitin- ja lauluyhtye Hilutus.

Ohjelmassa on slaavilaishenkistä musiikkia. Meillä on myös arpajaiset ja lipun hintaan sisältyvä mehutarjoilu.

Liput 12 €, suoraan ovelta (käteisellä) tai etukäteen kuorlaisilta tai Mairelta, puh. 0400-801 175

Syyskausi alkaa – avoimet ovet maanantaina 29.8.

Laulamaan - Kanerva-kuoron flyer kuva

Kanerva-kuoron syyskausi alkaa maanantaina 29.8.2016.

Heti alkajaisiksi meillä on avoimien ovien päivä maanantaina 29.8.2016 klo 17 Johanneksen koululla Tammelassa luokassa 112.

Siitä eteenpäin harjoittelemme joka maanantai samaan aikaan, joten mukaan saa tulla koska vain. Tervetuloa!

Kanerva-kuoron kevätkonsertti saapuu

Kanerva-kuoron kevätkonsertti saapuu

Tule nauttimaan Kanerva-kuoron Slaavilaisesta iltapäivästä sunnuntaina 24.4.2016 kello 14!

Tapahtuma järjestetään Tyllin salissa Aleksanterin kirkkopuiston laidalla, Hallituskatu 30. Sisäänkäynti pääovesta puiston puolelta tai esteetön sisäänkäynti Hallituskadun puolelta. Käytettävissä myös parkkipaikkoja.

Ohjelmassa kuoron ensimmäisen johtajan Mauno Saksasen sovittamaa slaavilaishenkistä musiikkia. Tule kuulemaan muun muassa kappaleet Mustanmeren valssi, Uralin Pihlaja, Aroratsuväen marssi, Vuokkonen, Ystävän laulu ja Ärjyen laaja Dnjepri huokaa.

Mukana myös matka kuoron menneisyyteen.

Liput 15 e/ 12 e (Suomi-Venäjä-seuran jäsenet). Maksathan käteisellä! Lipun voit ostaa ovelta, etukäteen kuorolaisilta tai Mairelta puh. 0400-801 175

Väliajalla myös herkullinen buffet.

Mukana menossa kuoronjohtaja Anna Arola, solisti Elisa af Hällström, pianisti Juhana Mattila, harmonikansoittaja Antti Huusari, viulisti Tuulia Tokola ja huilisti Maija Matt.

Kevään tapahtumia

Kevään harjoitukset ovat maanantaisin klo 17 – 20 Johanneksen koululla (paitsi 29.2.) .

Kevään muita juttuja:

  • 3.2. Stemmaharjoitukset kuoron toimistolla
  • 12.2. Alennuksella teatteriin – TTT: Kuin taivaassa
  • 27.2. Alennuksella teatteriin – TTT: Kuin taivaassa
  • 29.2. Harjoitukset koulujen loman takia Pispan palvelukeskuksessa
  • 24.4. Slaavilainen iltapäivä -esitys
  • Lisäksi laululeiripäiviä ja mahdollisuus laulunopetukseen (ajat varmistuvat myöhemmin)

Syyskausi takana, kevätharkat 11.1. alkaen

Ensimmäinen syyskausi Anna Arolan johdolla on nyt laulettu. Syyskauteen kuului muun muassa kaksi uutta nuorta sopraanoa, Syyslaulajaiset ja Kanerva-kuorolle sävelletty laulusarja.

Kaikki uudet ja vanhat laulajat ovat tervetulleita mukaan jälleen kevätkaudella 11.1.2016 alkaen.

Harjoitukset keväällä maanantaisin klo 17 – 20 Johanneksen koululla, luokka 112, Postikatu 2.

Syksy 2015

Syyskausi käynnistyy uuden kuoronjohtaja Anna Arolan johdolla, maanantaina 7.9. klo 17.00-20.00 Johanneksen koululla, luokka 112, Postikatu 2. Toivotamme uudet laulajat tervetulleiksi, mukavan lauluharrastuksen pariin.

Perinteinen Syyslaulajaiskonsertti pidetään la 17.10.klo 14.30 Monitoimitalo Wivi Lönn-salissa, Satakunnankatu 13. Tervetuloa kuulolle.

 

70 vuotiskonsertti

Tervetuloa Kanerva -kuoron 70 vuotiskonserttiin su 26.4.-15 klo 15.00 Puistotorni, konserttisali Konsu Hämeenpuisto 28  Johtaa Saija Siuko, juontaja /solisti Ilmo Korhonen, mukana myös Antti Huusari haitari ja Juhana Mattila piano. Liput 20€,saatavana kuorolaisilta ja ½ tuntia ennen konserttia ovelta, buffetti. TERVETULOA 

2015

Kevätkausi käynnistyi 8.1.15 klo 17.30 Juhannuskylän Johanneksen koululla, luokassa 112. Uudet jäsenet ovat tervetulleita mukaan.

Kuoron 70-vuotiskonsertti on 26.4.15